|
|
Tänne pakinaosastolle toimitamme aina tietyin väliajoin eriskummallista luettavaa. Tarinoiden lähtökohtaisena ajatuksena on ruotia yhteiskuntaamme AV-alan kontekstissa, alan toimijan kokemusmaailman näkökulmasta. Kirjoitelmissa suoritetaan myös aika-ajoin hyvin epämääräistä empiiristä tutkimusta. Tämän ei-niin-virallisen tutkimuksen tarkoituksena on, että tarinat alkaisivat etäisesti muistuttaa pakinaa vuoden 2009 aikana ja muuttuvat sellaisiksi viimeistään vuonna 2010. Mukana on rutkasti ”ihan vaan kokeilumielellä” -mentaliteettia ja lapasesta lähteminen sekä aiheesta eksyminen on aina mahdollista. Jokaisen tarinan alussa on juoma- ja musiikkisuositukset. Näillä nautintoaineilla lukemiskokemus voidaan optimoida. Liikkeelle lähdetään kuin TV-sarjassa konsanaan, sillä homma alkaa trilogiaksi puserretulla pilotilla nimeltään "Sanataiteellisuuden olemuksen epätoivoinen etsintä eli trilogia pakinan kirjoittamisen aloittamisesta ja sen vaikeudesta."
Hypätkää kyytiin, sillä nyt ajetaan, eikä kukaan tiedä minne. |