|
| Harri |
| Osa 2. For your eyes only |
| 23.02.2009 09:47:29 | |
|
Tässä vaiheessa aloitteleva pakinankirjoittaja tekee taas tärkeän havainnon. Eihän se aihe tynnyriin tule, tynnyrin on lähdettävä maailmaan. Siellä isossa maailmassa se pienenpieni aihe sitten piilottelee. Tynnyrin pitää lähteä kattomaan mitä maailmassa tapahtuu, tynnyrin on avattava korvansa ja kuunneltava mitä maailma puhuu. Kuunneltava mitä maailma AV-alasta puhuu. Mietin missäpäin se maailma täällä meilläpäin puhuu? No joukkoliikennehän se perkele on joka täällä ja kaikkialla puhuu. Siellä ne elämän äänet on. Siellä se on aihe piilossa. Eikun pakinataiteilija bussiin, joita muuten ohimennen sanoen kulkee täällä maaseudulla kerran tunnissa +/- kahden tunnin tarkkuudella. Maaseutu. Siellä on ihmiset kuulemma jotenkin leppoisampia ja pitkäjänteisempiä kuin kaupungissa. No pakkohan niiden on leppoisampia olla, sillä muuten ne pitkäjänteisyyteen ehdollistetut maaseudun ihmiset tekisivät jotain pahaa miten sattuu ajelevien bussien syyttömille kuljettajille. Loppu viimeksihän se aikataulujen heittely johtuu juuri näistä leppoisista ihmisistä. Heidän leppoisasta kekeilystään ja ”ei se ole niin justiinsa” -mentaliteetista. Oho, luiskahti sivuraiteille joten se tästä, ja sitä paitsi tällä kertaa bussi tuli lähes ajoissa. Kyytiin. No, mie istun bussissa matkalla kohti keskustaa ja kyttään mitä ihmiset puhuu. Kyttään ihmisiä. Puhetta ja kehonkieltä ja perkele kun hienoa. Pälyilyä, rehellistä vanhan liiton kyyläysmeininkiä aidoimmillaan. Mieleen hiipii Bondin tunnari, tekee mieli hyräillä sitä ääneen. Agenttifiilis puskee vahvana läpi. Mutta olisi täysin epäagenttimaista näyttää sitä muille ihmisille. Tämä tunne on nyt pidettävä visusti sisällään, ilmekään ei saa värähtää. Ihmiset eivät saa missään nimessä huomata, että pakina-agentti on liikkeellä. Oisko pitäny olla aurinkolasit? Entäs muistiinpanovälineet? Sellanen pieni vihko missä kannessa seisoo ”for your eyes only.” Vain siun silmille. Erittäin salaista. Varmaa olis pitäny, mutta eipä sitä äkkinäinen näin ekalla kerralla tajua. No mie kuuntelen ja muistelen sitten, kyllä kait ne hyvät jutut mieleen jääpi. Mitä ne puhuu? Miten ne puhuu? No paskaahan ne puhuu, mutta mie mietin että miten mie valitsen sen aiheen johon tartun? Tarttumakriteeristö pitäisi olla. Joku ohjenuora johon voisin tartuntoja tehdessäni nojata. No mutta kun ei ole, joten täytynee tehdä nopeita ja intuitioon perustuvia päätöksiä. Tartunko siihen kun teinit imee toisiaan yhtäjaksoisesti kakskytviis minuuttia? Eikö ne perkeleet tukehdu? Kirjotanko mie siis siitä kuinka rakkaus näemmä tekee ihmisen immuuniksi tukehtumiskuololle? No en mie kirjoita, sehän ampuu aiheena jonnekin luonnontieteiden puolelle. No tartunko siihen kun joku huutaa täysillä puhelimeen oman isänsä hautajaisjärjestelyistä? Sillä volyymillä, että kenellekään bussissa ei jää mikään epäselväksi. Kirjoitanko siitä kuinka miun mielestä koko matkapuhelinta ei olis pitäny ikinä keksiä. Tai ainakin matkapuhelinajokortti pitäs suorittaa. Se ois tätä päivää ja aiheena purjehtisi median valtameressäkin. Harkintaan siis. Huomaan bussin tulevan kylille ja mie hyppään torilla pois pienen hämmennyksen vallassa. Tags:
|